20120727

DIY: Isoäidinneliöpeitto

Pitkittynyt projektini on vihdoin saatu päätökseen ja tällainen siitä tuli. 

Lanka: Novita Puro (Kivi 830 sekä Kajastus 848)
Koko: n.140x100
Virkkuukoukku: nro. 5



Peitto koostuu 117 isoäidinneliöstä, joissa jokaisessa on 5 kierrosta. 
Toisiinsa neliöt on virkattu ketjusilmukoin.

Hieman pienihän tästä tuli yhdellekin ihmiselle, mutta käy hyvin kodikkuuden luomisessa tai vaikkapa koiran pediksi.
Hyvä puoli kuitenkin on se, että tarpeen tullessa tätä voi isontaa sen kokoiseksi, mitä itse haluaa. 
En kuitenkaan halunnut enää ostaa lisää lankaa (joista toisen valmistus on muutenkin lopetettu), joten päätin jättää peiton tämän kokoiseksi; saan ainakin jalat lämpimäksi talven kylmyydessä. 



Paljon on vielä neulottavaa, virkattavaa ja ommeltavaa jäljellä, mutta onneksi on täyspäiväisesti kuukausi aikaa puuhailla ennen koulun alkua.
Hyvä puoli on ainakin se, että on jotain postailtavaa ennen kuin saan kämpän postauskuntoon.


2 kommenttia:

  1. Wow, tosi hieno! Itse olen aiemmin ollut sitä mieltä, ettei liuku-pätkävärjätyistä langoista tule hyviä isoäidinneliöitä, mutta osoitit tuon olettamukseen vääräksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Olihan tuossa kyllä melkoinen homma saada palaset näyttämään hyvältä vieretysten ja että jokainen pala toi parhaimmat puolet "naapuri"palastaan esille, mutta kyllä oli vaivan arvoista; mukavaa pientä pähkäilyä rutiiniin hommaan :-)

      Poista