20140124

Vinkki: Takkuuntunut lampaantalja taas pehmeäksi

Minua on jo pitkään vaivannut takkuuntunut lampaantaljani. Kyseessä ei ole mikään kunnollinen kaupan käsitelty versio, vaan entiseltä naapuriltani joskus lapsuudessani saama lahja. (En edes itse muista tapahtumaa, mutta tällaisen tarinan olen kuullut.) Kyselin vähän eräältä yliopistomme opettajalta mitä voisi olla tehtävissä takkuturkille, ja hän ehdotti harjalla harjaamista. Itselleni ei ole jostain kumman syystä tullut tällainen mieleenikään, kai olen suojellut arvoesinettäni niin tarkkaan, etten ole edes uskaltanut ajatella. Pilallehan alkuperäisestä kunnosta ei pystynyt enää menemään, joten otin riskin ja kokeilin miltä harjaaminen saa karvan näyttämään. Omaa jokapäiväistä käyttöharjaani en kuitenkaan tahtonut tähän hommaan uhrata, sillä lievästi bakteerikammoisena ihmisenä en olisi pystynyt sitä enää omissa hiuksissani käyttämään. Niimpä kaapista kaivautui esiin jokin vanhoista harjoista ja harjaushommiin! 


Homma toimi niinkuin pitikin ja jopa kissa oli innoissaan. Tai sitten se vain kerjäsi loputonta huomiotaan, kun yritti sabotoida hommaani nuolemalla ja repimällä villaa sekä pyörimällä edessä. Tällä hetkellä karvaturri kuitenkin nukkuu uudenveroisen taljan päällä, joten ilmeisesti temppu toimi! Taljan takut aukenivat helposti ja turkki pehmeni huomattavasti. Ero on silminnähtävä aikaisempaan. Valitettavasti mikään tuote ei ole loputtomiin kestävä, joten kovin montaa kertaa taljoja ei voi harjata auki. Tätäkin yksilöä harjatessa täytyi puhdistaa harja villasta muutamaan kertaan, joten jokaisen harjauskerran jälkeen taljasta tulee hieman ohuempi. Kuitenkin käyttöikä ja esteettisyys saivat lisäaikaa, eikä tarvitse heti olla ostamassa uutta taljaa. Suosittelen siis kikkaa kaikille, joiden taljakaveri on päässyt hieman huopaantumaan! 




2 kommenttia:

  1. Hyvin ajankohtainen postaus:) Minulla on lampaantalja myös joka on todella ... no, takkuuntunut. Pitääpäs kokeilla jos saisin sen vielä näyttämään uudelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nyt taitaa olla aikalailla se aika, jolloin pahimman lampaantaljabuumin taljat alkavat olla hieman käytöstä kärsineitä, hyvä kuitenkin jos tästä on apua myös muille! :)

      Poista