20150513

Uusi luku elämälle

Mikä siinä on, kun aina kaikki hommat kasaantuvat yksi toisensa perään. Välissä ei ehdi hengähtääkään, kun yhden asian hoidettuaan täytyy jo toinen homma aloittaa.
Olo on nyt vain niin rätti ja väsynyt ja kuitti, henkisesti.
Tarmoa löytyy kuin pienessä kylässä, mutta vain vääriin asioihin. Nimittäin rentoutumiseen.
Ah sitä vapautta, kun pääsen kerrankin hyvällä omallatunnolla katsomaan televisiota, kuuntelemaan musiikkia ja lukemaan sekä kirjoittamaan eikä tarvi huolehtia mistään.

Tänään tapahtui vihdoin ja viimein se, mitä olen muutaman vuoden ajan unelmoinut. Nimittäin uuden luvun ensimmäistä päivää. Kandi palautettu aikoja sitten opettajalle ja tarkastettu urkundissa, tutkintotodistushakemus pistetty vireille ja maturiteetti eli kypsyysnäyte tehty tänään.
Näpäsyksihän se kypsärikin meni. Edellisenä yönä olin nukkunut ehkä kolme tuntia. Vartin yli kuusi sängystä ylös ja kahdeksaksi keskustaan erään yliopistolta minulle nakitetun valvojan "silmien alle". Aikaa minulle oli annettu kahteentoista asti, mutta koska autoni oli 2h parkkipaikalla, täytyi esseen olla valmis jo kympiltä. Kiire vähän tuli. Tekstiä en ehtinyt lukea kertaalleen läpi kunnolla, mutta säästyinpähän parkkisakoilta! Kai se loruilu oli tarpeeksi suomea. Luottavaisin mielin lähdin juoksemaan kohti autoa. Kirjoitin tekstini sentään toiseen kertaan tekstinpätkän lisäyksen vuoksi.
Lisäksi, että olen hoitanut nämä muodollisuudet pois alta, nyt on viimeisen kolmen vuoden kurssien muistiinpanopaperit, kansiot ja lopputyöt pakattu nätisti pahvilaatkkoon odottamaan seuraavaa sijoituspaikkaansa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Seuraavaan kämppään eivät taida olla tulossa. Äiti, täytyy löytää laatikolleni sopiva kolo jonkin varaston perukoilta!

En oikeasti suhtaudu näihin viimeisimpiin opiskeluvuosiini näin vähäpätöisesti. Ilman viimeistä kolmea vuotta en luultavasti olisi menossa sinne, minne nyt tähtään. Olen vain niin kauan odottanut, että pääsen jatkamaan matkaani seuraavaan etappiin.
Ah ihanuutta. Vielä kun kandinpaperini tupsahtaisivat pian postissa kotiini (ellei mitään yllättävää tapahdu), niin saisin 100%:sti katseeni ja mieleni muihin hommiin.
Edessäni on vielä tulevaa vuotta koskien kriittisimmät hetket, kun ensi viikossa on kiinni tulevan syksyn paikkakunta, jossa tulen opiskelemaan ja ehkä jopa asumaan.
Tärkein rutistus ja sen jälkeinen odotus.
Paniikki ja stressi alkaa olla jo käsin kosketeltavissa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti